lauantai 25. heinäkuuta 2015

perjantai 24. heinäkuuta 2015

...ja monet muut mielenkiintoiset yrttikasvit!

Salvia (ryytisalvia, maustesalvia) - Salvia officinalis

Saksankirveli - Myrrhis odorate

Kreikanmäkimeiramia (Origanum vulgare subsp. hirtum) ja mäkimeiramia (Origanum vulgare) samassa kasvustossa. Siemenet on ostettu puhtaina kreikanmäkimeiramin siemeninä, mutta seassa kasvaa yllätyksiä.

Maustemeirami - Origanum majorana

Ruiskaunokki - Centaurea cyanus

...ja niin edelleen. Yksi kesä ei millään riitä perehtymään kaikkiin Tammen yrttitilalla kasvaviin yrtteihin, mutta vielä muutaman viljelystä halusin ehdottomasti tietää vähän enemmän.
 

Iisoppi - Hyssophus officinalis

Iisoppia on jo pitkään käytetty mauste-, rohdos-, koriste- ja mesikasvina. Sitä on kasvatettu luostareiden yrttitarhoissa, mistä se on levinnyt munkkien mukana ympäri Eurooppaa ja Pohjolaa. Iisoppia on kasvatettu myös vanhimmissa suomalaisissa kasvitarhoissa. (Yrttitarha, 2015a).

Iisoppi on monivuotinen, 25-60 cm korkea puolipensas, jonka varret ovat jäykkiä ja tyviosastaan puutuneita. Vastakkaiset lehdet ovat pieniä ja ehytlaitaisia. Kukat sijaitsevat yksipuolisissa, lehdellisissä kukinnoissa versojen latvoissa. (Yrttitarha, 2015b; Galambosi ym., tulossa.)

Iisopin kukissa esiintyy luontaista värivaihtelua sinisestä (dominoiva) vaaleanpunaiseen ja valkoiseen. Markkinoilla on myös puhtaasti sini-, puna- ja valkokukkaisia kantoja. (Galambosi ym., tulossa.)

Iisoppi on kotoisin Välimeren alueelta, missä se kasvaa kalkkipitoisilla mailla lämpimillä, valoisilla ja kuivahkoilla kasvupaikoilla. Myös viljelykasvina kasvi on suhteellisen vaatimaton, mutta parhaiten se menestyy runsasmultaisessa ja rikkakasvittomassa kasvualustassa aurinkoisella kasvupaikalla. Tarvittaessa iisoppi menestyy myös viileämmissä oloissa - Suomessa se talvehtii hyvin ainakin Siikajoen korkeudelle saakka. (Yrttitarha, 2015a; Galambosi ym., tulossa.)

Iisoppikasvustot uusitaan 5-6 vuoden välein. Kasvia lisätään yleensä siemenistä joko kylvämällä suoraan avomaalle tai taimikasvatuksen kautta. Taimikasvatus aloitetaan huhti-toukokuussa kylvämällä 2-4 siementä jokaiseen 5 cm x 5 cm -kokoiseen ruukkuun. Taimikasvatusaika on 4-5 viikkoa, jonka jälkeen taimet istutetaan tasamaalle (taimiväli 30 cm, riviväli 40-50 cm), muovikatteeseen (4-8 kpl/m²) tai harjuun (4-5 kpl/m). Suoraan avomaalle kylvettäessä siementarve on tasamaalla 3-5 g/m² (kylvösyvyys 2 cm ja riviväli 40 cm), muovikatetta käytettäessä 4-6 siementä/reikä ja harjuviljelmällä 50-80 siementä/m. Kasvullisesti iisoppia voidaan lisätä pistokkaista ja jakamalla vanhoja taimia. (Yrttitarha, 2015a; Galambosi ym., tulossa.) 




Iisoppi on vaatimaton myös ravinnetarpeeltaan. Tavanomaisessa viljelyssä lannoitussuositus on perustamisvaiheessa 60-90 kg typpeä, 60 kg fosforia ja 60 kg kaliumia hehtaarille, jonka lisäksi talvehtineille kasvustoille annetaan 60 kg lisätyppeä keväisin. Luonnonmukaisessa viljelyssä sopiva lannoitus perustamisvaiheessa on 2-4 kg kompostia (tai vastaavaa orgaanista lannoitetta) neliömetrille, jonka lisäksi vuotuislannoitukseksi sopii esim. kananlantapohjainen lannoite. Kasvukauden ajan hoitotoimenpiteitä ovat edellisen vuoden puutuneiden varsien poistaminen keväisin, kitkeminen ja haraaminen tarpeen mukaan (ja/tai katteen käyttö, joka edellyttää leveämpiä rivivälejä) sekä kasvitautien ja -tuholaisten hallinta. (Yrttitarha, 2015a; Galambosi ym., tulossa.) 

Sadonkorjuu ajoittuu heinä-elokuulle. Versosato korjataan käsin tai koneella täyskukinnan alussa - leikkuukorkeus on n. 10 cm maan pinnasta. Tuoresatoa saadaan n. 100-250 kg aarilta, mikä vastaa n. 20-50 kg:n kuivasatoa. Pääsadon korjuun lisäksi iisopin lehtiä ja versonlatvoja voi halutessaan kerätä käyttöön pitkin kesää. (Yrttitarha, 2015a.) 



Iisoppi sisältää 0,2-1,2 % haihtuvaa öljyä, jonka pääkomponentit ovat isopinokamfoni, pinokamfoni ja beta-pineeni; näiden osuus on yhteensä n. 70 %. Lisäksi öljy sisältää mm. alfa-pineeniä, kamfeenia, alfa-terpineeniä ja tujonia. Haihtuvan öljyn ketoneilla (pinokamfonit, tujoni) on mikrobeja tuhoava ja ruoansulatusta edistävä vaikutus. Käytössä on kuitenkin huomioitava, että ne ovat samalla hermomyrkky, joka voi suurina määrinä laukaista epileptisen kohtauksen. Näiden lisäksi kasvi sisältää mm. karvasainetta (marrubiini), joka helpottaa liman erittymistä hengitysteistä, sekä polyfenoleja, joilla on verenpainetta alentava vaikutus. (Galambosi & Roitto, 2006; Yrttitarha, 2015b.)

Iisopin sisältämien karvasaineiden vuoksi sen aromi on pippurimainen ja kirpeän savuntuoksuinen. Elintarvikekäytössä se sopii esim. erilaisten keitinlienten, kastikkeiden, riista-, maksa- ja makkararuokien, keittojen, muhennosten ja laatikoiden, rasvaisen kalan, kaalisalaattien ja raasteiden sekä peruna-, punajuuri- ja papuruokien mausteeksi. Lisäksi sitä voidaan käyttää yrttiteesekoitusten raaka-aineena ja sen kukat ovat kauniita koristeita ruoka-annoksissa. (Yrttitarha, 2015b; Galambosi ym., tulossa.)

Elintarvikekäytön lisäksi iisopin kasvirohdoskäyttö on jo vuosisatojen ajan ollut monipuolista. Elias Lönnrot (1802-1884) ohjeisti laittamaan iisoppia "teeksi yskässä ja muissa rintavaivoissa, kuin myös korlausvedeksi kurkkuwioissa" (lainaus teoksesta 'Suomalaisen Talonpojan Kotilääkäri', joka perustuu lääkäri Carl Nordbladin teokseen 'Sundhetslärobok för menige man' vuodelta 1827). Apteekkirohtoa keuhkoputkentulehduksen ja astman hoitoon valmistettiinkin pitkään iisopin kukkivien versojen latvoista (Herba hyssopi). Kansanlääkinnässä iisoppia käytettiin myös ruoansulatuksen edistämiseen, virtsanerityksen lisäämiseen sekä suolistomatojen karkottamiseen. Ulkoisesti kasvia käytettiin mm. haavojen, ihovaivojen, mustelmien, lihaskipujen ja reuman hoitoon. (Eliaksen yrttitarha, 2015; LuontoPortti, 2015a; Yrttitarha, 2015b.)

Nykyään iisopin rohdoskäyttö on hyvin samantapaista kuin jo satojen vuosien ajan; sitä käytetään mm. ruokahalua lisäävänä rohtona, ilmavaivojen ja ärtyneen suoliston hoitoon sekä vahvistamaan keuhkoja ja helpottamaan yskää ja kurkkukipua. Lisäksi kasvia käytetään edelleen ihon hoitoon (esim. hyönteisten pistot ja auringon polttama iho), nopeuttamaan tulehtuneiden kudosten palautumista, edistämään mustelmien paranemista sekä lihaskipujen ja reuman hoitoon. (Eliaksen yrttitarha, 2015; Kress, 2000.) Jalkasalvassa/-voiteessa iisoppi auttaa myös hikoilevia jalkoja (VALONIA, ei julkaisuvuotta) ja hauteena se ehkäisee Herpes simplex -viruksen kasvua (Castleman, 2000). 


Yrtti-iiso eli anisiiso - Agastache foeniculum

Yrtti-iiso ei kuulu samaan kasvisukuun iisopin kanssa, vaikka nimet ovatkin samantyyppiset. Molemmat kyllä kuuluvat huulikukkaiskasvien (Lamiaceae) heimoon. (Galambosi ym., tulossa.)


Anikselta tuoksuva ja maistuva yrtti-iiso on monivuotinen, 50-120 cm korkea ruohokasvi, jonka varret ovat jäykkiä ja nelisärmäisiä. Vastakkaiset lehdet ovat karvapintaisia, sahalaitaisia ja väriltään sinertävän vihreitä. Violetit kukat sijaitsevat tähkämäisissä latvakukinnoissa. (Galambosi ym., tulossa.) Osa kukista voi olla valkoisia.

Yrtti-iiso viihtyy syvämultaisessa ja kuohkeassa maassa valoisassa kasvupaikassa. Sen talvehtiminen Suomessa on epävarmaa erityisesti vähälumisina talvina. Jos kasvuston halutaan talvehtivan, se kannattaa peittää syksyllä. (Yrttitarha, 2015h; Galambosi ym., tulossa.)

Yrtti-iisoa lisätään yleensä siemenistä ja mielellään taimikasvatuksen kautta. Taimikasvatus aloitetaan huhti-toukokuun vaihteessa kylvämällä 2-3 siementä jokaiseen 5 cm x 5 cm -kokoiseen ruukkuun. Kasvatusvaihe kestää 4-5 viikkoa, jonka jälkeen taimet istutetaan avomaalle. Tasamaalle istutettaessa taimiväli on 40-50 cm ja riviväli 40 cm (tiheys 5-6 kpl/m²). Muovikatteeseen taimia istutetaan 9-12 kpl/m² ja harjuun 6-10 kpl/m². Siemenet voidaan myös kylvää suoraan kasvupaikalle. (Galambosi ym., tulossa.)

Yrtti-iiso on helppohoitoinen viljelykasvi. Lannoitukseksi sopii esim. karjanlantakomposti (2-4 kg/m²), joka levitetään ennen kevätmuokkausta. Rikkakasvit torjutaan haraamalla (tasamaa) tai multaamalla (harjuviljely). Taimiväleistä ja muovikateviljelyssä muovin rei'istä rikkakasvit kitketään käsin. Suomessa yrtti-iisokasvustoissa ei ole havaittu kasvitauteja, mutta kasvia vioittavien minttukuoriaisten esiintymistä on syytä tarkkailla. Mikäli kasvusto talvehtii, keväällä tulee poistaa talven aikana mahdollisesti kuolleiden yksilöiden tyvet ja juuret. (Yrttitarha, 2015h; Galambosi ym., tulossa.)

Lehtisadon korjuu ajoittuu heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin kasvi on täyskukintavaiheessa. Korjuun yhteydessä kasveihin jätetään 2-3 kasvusilmuaLämpimänä syksynä toinen, edellistä pienempi sato voidaan korjata syyskuun loppupuolella. (Yrttitarha, 2015h; Galambosi ym., tulossa.)

Yrtti-iison kukat ja lehdet sisältävät 0,07-2,5 % haihtuvaa öljyä, jonka pääkomponentti, metyylikavikoli, tuoksuu samalle kuin aniksen ja fenkolin sisältämän haihtuvan öljyn pääainesosa, anetoli (Galambosi ym., tulossa).

Yrtti-iiso sopii yksivuotiseksi koristekasviksi kukkapenkkiin, kukkakimppuihin tai kuivakukkakimppuihin ja on myös erinomainen mesikasvi (Yrttitarha, 2015i; Galambosi ym., tulossa).

Tuoretta lehti- ja kukkasatoa saadaan viljelmän sijainnista ja kasvukauden sääolosuhteista riippuen n. 1-2 kg/m² (Taulukko 1). Korjatut versot kuivataan sellaisenaan, jonka jälkeen lehdet ja kukat erotellaan varsista murskaamalla ja seulomalla. Varsien osuus versomassasta on yli 40 %. (Galambosi ym., tulossa.)

Taulukko 1. Yrtti-iison tuore ja kuiva lehtisato harjuviljelyssä (Galambosi ym., tulossa)

Yrtti-iison lehtiä ja kukkia käytetään mm. yrttiteenä tai yrttiteesekoitusten raaka-aineena, hillojen ja jälkiruokien mausteena, leivonnaistaikinoissa tai leivonnaisten päälle silputtuna, salaattien, keittojen ja kasvismuhennosten mausteena, itämaistyyppisten (erityisesti soijakastiketta ja/tai paprikaa sisältävien) (kala)ruokien mausteena sekä perunan, porkkanan ja kaalien kaverina. Liharuoissa se sopii erityisesti lampaan- ja sianlihan maustamiseen. (Yrttitarha, 2015h; Galambosi ym., tulossa.)

Rohdoskäyttöä yrtti-iisolla ei juurikaan ole. Pohjois-Amerikassa sitä on käytetty mm. alentamaan kuumetta sekä helpottamaan yskää ja vatsavaivoja. (Galambosi ym., tulossa.)


Kehäkukka eli tarhakehäkukka - Calendula officinalis

Kehäkukka on yksivuotinen viljelykasvi, josta on olemassa sekä matala- (20-45 cm) että korkeakasvuisia (45-90 cm) lajikkeita. Sen yksinkertaisten tai kerrannaisten kukkien väri vaihtelee sitruunankeltaisesta punakeltaiseen ja oranssiin. Kasvirohdoskäyttöön suositellaan kerrannaiskukkaisia, tummanoransseja lajikkeita, joita ovat mm. Balls Gold, Orange King, Orange Ball ja Orange Gitana. (Yrttitarha, 2015c; Galambosi ym., tulossa.)

Tarton yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi kaksi matalakasvuista kehäkukkalajiketta. Molemmissa on yksinkertaiset kukat.

Työkaverini toi omalta pihaltaan neljän eri kehäkukkalajikkeen edustajia - kerrannaiset kukat vasemmalla, yksinkertaiset oikealla. Kukat sisältävät mm. saponiineja (2-10 %), karotenoideja (0,02-4,73 %), flavonoideja (0,3-0,8 %) ja haihtuvaa öljyä (0,2-0,3 %) (Galambosi ym., tulossa).

Tammen yrttitilan näyttelypuutarhassa kasvaa myös luonnonvaraista peltokehäkukkaa (Calendula arvensis), joka on kehäkukan pienempi ja vaatimattomampi 'maalaissukulainen'. Peltokehäkukka on yleinen (peltorikkakasvi) Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta Suomessa sitä tapaa harvemmin. (LuontoPortti, 2015b.) 

Peltokehäkukka - Calendula arvensis

Peltokehäkukka on vallannut itselleen tilan näyttelypuutarhan minttupenkistä.

Kehäkukka on helppo viljelykasvi. Parhaiten se viihtyy ravinteikkaassa ja kosteassa maassa, jonka pH on lähellä neutraalia. Happamassa maassa kehäkukka kasvattaa vihreitä osia, muttei kuki. (Yrttitarha, 2015c; Galambosi ym., tulossa.)

Kehäkukan siemenet kylvetään avomaalle touko-kesäkuussa. Lepotilaiset siemenet voidaan kylvää myös syksyllä. Siemenmenekki on 50-100 g/a, sopiva kylvösyvyys 2-3 cm ja toimiva riviväli vähintään 80 cm. Käytännössä yli 40 cm leveät rivivälit vähentävät kukkasatoa, mutta kukkien keruulle on jätettävä riittävästi tilaa. Muovikatteessa viljeltynä kukkasato jää pienemmäksi kuin ilman katetta, mutta harjuviljely sopii kehäkukalle etenkin isoilla viljelyaloilla (mahdollistaa esim. perunan viljelyyn kehitettyjen työkoneiden hyödyntämisen). (Yrttitarha, 2015c; Galambosi ym., tulossa.)
 
Tammen yrttitilalla kehäkukat kylvettiin vasta kesäkuussa, jotta kaikki kuivattavat kasvit eivät olisi sadonkorjuuvaiheessa yhtä aikaa. Vasemmalla puolella samaan aikaan kylvettyä ruiskaunokkia, oikealla marokon minttua.

Kehäkukan satoisuus riippuu kasvukauden sääolosuhteista ja korjuukertojen lukumäärästä. Tuoreen kukkasadon voi odottaa vaihtelevan 97-113 kg:n välillä aarilta, joka vastaa 13-14 kg:n kuivakukkasatoa. (Yrttitarha, 2015c; Galambosi ym., tulossa.)

Kehäkukan lannoitus lasketaan sen mukaan, että 1000 kg:n kukkasato vie maasta 3,0 kg typpeä, 1,2 kg fosforia ja 4,5 kg kaliumia. Runsas typpilannoitus lisää lehtimassaa ja vähentää kukkien muodostusta. Esim. Romaniassa tehdyissä tutkimuksissa lannoittamattomat koeruudut antoivat 764 kg:n hehtaarikohtaisen kuivakukkasadon, jota typpilisä nosti suhteellisen vähän (N=0 kg/ha -> 100 %; N=30 kg/ha -> 105 %; N=60 kg/ha -> 109 %; N=90 kg/ha -> 120 %). Typpilannoitus voidaan antaa kahdessa osassa - toinen osa ennen kylvöä ja loput kukinnan alussa. Luonnonmukaisessa viljelyssä sopiva lannoitus on 2-3(-4) kg kompostia (tai vastaavaa orgaanista lannoitetta) neliömetrille. (Yrttitarha, 2015c; Galambosi ym., tulossa.) 

Kasvukauden ajan hoitotoimenpiteisiin kuuluvat rikkakasvintorjunta (haraamalla tai liekittämällä) ennen kuin kasvusto peittää rivivälit sekä tarvittaessa liian tiheän kasvuston harventaminen (optimaalinen kasvutiheys on 30-40 kpl/m²). Elokuussa kukkien koon pienentyessä kasvustoa voidaan "tuoreuttaa" leikkaamalla versot 10-15 cm:n korkeudelta maan pinnasta. Kukkiminen on intensiivisempää taas kolmen viikon kuluttua ja jatkuu aina lokakuun pakkaspäiviin saakka - tosin kukkien koko pienenee taas pikku hiljaa. (Galambosi ym., tulossa.)

Kukkien muodostus alkaa 45-50 vuorokauden kuluttua kylvöstä ja sadonkorjuu ajoittuu yleensä elo-syyskuulle, jolloin kukat kerätään niiden avautumisrytmin mukaan joka toinen, kolmas tai neljäs päivä. Kukat voidaan kerätä joko käsin tai esim. marjapoimurin/kamomillan käsipoimurin avulla. Keruun jälkeen kukat yleensä kuivataan, jonka jälkeen terälehdet tarvittaessa erotellaan mykeröistä käsityönä. (Galambosi ym., tulossa.) 

Kehäkukka on sekä koriste- että hyötykasvi. Elintarvikepuolella sen kukat sopivat pienissä määrin mm. yrttiteen tai yrttiteesekoitusten raaka-aineeksi sekä salaatteihin, riisiruokiin, kalaruokiin, munaruokiin ja keittoihin. Kasvirohdosvalmisteisiin käytetään yleensä joko kukkamykeröt terälehtineen (Calendulae flos cum calice) tai pelkät terälehdet (Calendulae flos sine calice). Koko kasvi (Herba Calendulae) on hyödynnettävissä uutoksissa ja tislauksissa. (Yrttitarha, 2015d; Galambosi ym., tulossa.) 

Herbalbase -tietokantaan (Kustannus Oy Duodecim, 2014) kehäkukalle ei ole kirjattu näyttöön perustuvia käyttöaiheita, mutta perinteeseen perustuvia käyttöaiheita ovat dermatiitti (yleisnimi ihon tulehduksille), haavat, palovammat, sädehoidon aiheuttamat ihovauriot ja mukosiitti (tulehduksenomainen oireilu suun limakalvoilla). Kehäkukan käyttötavoista ja annostuksesta tietokantaan on kirjattu seuraavaa: "Kehäkukkaa sisältävät kasvirohdosvalmisteet valmistetaan kuivatuista kokonaisista tai leikatuista kasvin kukinnoista, jotka murskataan ja niistä valmistetaan nestemäisiä tai puolittain nestemäisiä (tipat, uutteet, voiteet) valmisteita paikalliskäyttöön iholle tai suun limakalvoille [...]. Paikallishoitoon tarkoitetuilla kehäkukka-valmisteilla on EMA:n [European Medicines Agency] hyväksyntä perustuen perinteiseen käyttöön ihon lievissä tulehdustiloissa (esim. auringonotosta aiheutunut palovamma), haavojen parantamisen nopeuttamiseen sekä suun ja nielun limakalvojen lievien tulehdustilojen hoitoon [...]. Kehäkukkavalmisteita annostellaan iholle / haavoihin okkluusiosidettä käyttäen 2-4 kertaa päivässä ja yhden hoitokerran kesto tulee olla enintään 30-60 minuuttia [...]."


Väinönputki - Angelica archangelica

Tammen yrttitilalla ei viljellä väinönputkea, mutta näyttelypuutarhassa sitäkin kasvaa. Iisoppi on ihan omin neuvoin levinnyt mm. väinönputken seuralaiseksi. 

Voimakastuoksuinen väinönputki on 2- tai 3-vuotinen ruohokasvi, joka kasvaa 1-2,5 metriä korkeaksi. Sen varret ovat paksuja, jäykkiä ja onttoja, lehdet kookkaita ja 2-3 kertaa parilehdykkäisiä, lehdykät sahalaitaisia ja kukat kellertävänvihreitä. Väinönputki kukkii 2- tai 3-vuotiaana. (LuontoPortti, 2015c; Galambosi ym., tulossa.)

Väinönputki on pohjoisesta kotoisin oleva kasvi, joka on levinnyt eteläisemmille alueille ihmisen toimesta. Vaikka viljely onnistuu myös vaikkapa Keski-Euroopassa, sadon laatu ei yllä samaan kuin pohjoisessa tuotettuna - esim. Lapista peräisin olevien yksilöiden juuriöljyssä on tutkimusten mukaan enemmän laatua parantavia yhdisteitä ja vähemmän laatua heikentäviä yhdisteitä kuin eteläisemmissä kannoissa (Galambosi & Roitto, 2006) (kts. Taulukko 2 - epäilyttävän korkea kyllä tuo unkarilainen beta-pineenipitoisuus).

Taulukko 2. Keski-eurooppalaisten ja lappilaisten väinönputkikantojen juurten haihtuvan öljyn pitoisuus ja koostumus (Galambosi & Roitto, 2006, Taulukko 16)

Luonnossa väinönputki kasvaa jokien ja purojen varsilla ja viljeltynäkin se vaatii kostean, syvämultaisen ja ravinteikkaan kasvualustan sekä runsaasti valoa. Kasvia lisätään siemenistä joko kylvämällä suoraan avomaalle tai taimikasvatuksen kautta. Väinönputken siemenet vaativat kylmäkäsittelyn ennen kylvöä - käytännössä niitä säilytetään kosteaan hiekkaan sekoitettuna tai imupaperin välissä 0-3-celsiusasteen lämpötilassa 4-8 viikon ajan. Toisena vaihtoehtona on kylvää siemenet avomaalle (mielellään harjuun) elo-syyskuussa (80-100 siementä/m, riviväli 35-40 cm), jolloin ne itävät seuraavan vuoden touko-kesäkuussa. Koska väinönputken siementen itävyys heikkenee merkittävästi jo yhden vuoden aikana, tuoretta siemensatoa varten tarvitaan joka vuosi erillinen emokasvusto. (Yrttitarha, 2015e; Galambosi ym., tulossa.)

Lannoitus (tuotantotavan mukaan keinolannoitteella tai kompostilla/luomuhyväksytyllä kaupallisella valmisteella) lasketaan sen mukaan, että 1000 kg:n versosato vie maasta 3,0 kg typpeä, 2,3 kg fosforia ja 6,5 kg kaliumia. Peruslannoitussuositus on 50 kg typpeä, 50-80 kg fosforia ja 120-200 kg kaliumia hehtaarille, jonka lisäksi keväisin annetaan 50 kg typpeä hehtaarille. Muita kasvukauden ajan hoitotoimenpiteitä ovat harjujen ja rivivälien haraus ennen kasvuston umpeenkasvua ja sen jälkeen kitkentä tarpeen mukaan (myös katteilla voidaan estää rikkakasvien kasvua), kasvitautien ja -tuholaisten hallinta sekä kukkavarsien taivuttaminen tai leikkaus tarvittaessa (juurisadon tuotannossa). (Yrttitarha, 2015e; Galambosi ym., tulossa.)

Väinönputkesta voidaan hyödyntää kaikki kasvinosat (Yrttitarha, 2015e; Galambosi ym., tulossa):
  • Lehtisatoa voidaan korjata koko sulan kauden ajan. Kuivattaviksi tarkoitetut lehdet on parasta kerätä keväällä, jolloin niiden maku on miedoimmillaan. Kuivaaminen on nopeampaa, mikäli lehdet kerätään ilman paksuja lehtiruotia. Lehtisadon keskimääräinen kuiva-ainepitoisuus on 13 %.
  • Tyvilehtien pitkiä ja paksuja varsia voidaan korjata joko suoraan jatkojalostettaviksi tai kuivattaviksi. Varsiin pätee sama ohje kuin lehtiinkin - kuivattavat varret kerätään keväällä.
  • Juurisato nostetaan joko toisen vuoden syksyllä (syyskuussa) tai kolmannen vuoden keväällä ennen kasvukauden alkua. Korjuu aloitetaan poistamalla kasvin maanpäälliset osat - niitto on hyvä tehdä mahdollisimman läheltä maan pintaa. Tuotantomittakaavassa juurten nostoon käytetään esim. Super Faun heittopyöräistä perunannostokonetta, yksisiipistä auraa tai mustaherukan taimien nostokonetta. Noston jälkeen juuret listitään (esim. vesurilla), liotetaan (5-10 min.), pestään painepesurilla, viipaloidaan ja kuivataan. Juurisadon kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 29 %.

Väinönputkea käsiteltäessä on syytä käyttää suojavaatetusta, koska kasvin sisältämät furokumariiniyhdisteet voivat aiheuttaa herkkäihoisille rakkuloita (Yrttitarha, 2015e; Galambosi ym., tulossa). 

Siementuotantoon tarkoitetusta kasvustosta ei korjata lehti- tai varsisatoa. Väinönputken siemenet ovat korjuukelpoisia heinä-elokuun vaihteessa, jolloin lähes valmiit keltaruskeat pää- ja sivukukinnot kerätään käsin ja pidetään erillään - laadukkaimmat siemenet saadaan pääkukinnosta ja ensimmäisestä sivukukinnosta. Kukintoja kuivataan huoneenlämmössä noin viikon ajan (helpottaa siementen varisemista), jonka jälkeen siemenet siirretään varastoon 1-5-celsiusasteen lämpötilaan. (Yrttitarha, 2015e; Galambosi ym., tulossa.)

Perinteisesti väinönputki on ollut tärkeä vihannes-, mauste- ja rohdoskasvi saamelaisväestölle. Ennen kukintaa kerättyjä varsia voidaan käyttää esim. hillojen, kiisseleiden, piirakoiden ja muiden leivonnaisten raaka-aineena. Lehdet taas sopivat mausteeksi erilaisiin raasteisiin, keittoihin ja kalaruokiin. Myös vahvan makuisilla siemenillä voidaan maustaa esim. keittoja, kastikkeita ja leipätaikinoita. (Yrttitarha, 2015g; Galambosi ym., tulossa.)

Kansanperinteessä rohdoksena on käytetty mm. lehdistä haudutettua teetä, juurikeitettä sekä vartta ja siemeniä. Maidossa keitetyllä väinönputkella on hoidettu "sisätauteja". Rohdoskäytön tarkoituksena on ollut rauhoittavan vaikutuksen aikaansaaminen (hermostuneisuus, univaikeudet tai rauhaton uni), hiostaminen ja nesteen poistaminen (aineenvaihdunnan kiihdyttäminen) sekä vatsa- ja suolistovaivojen hoito (erityisesti siemenet). Ulkoisesti väinönputkea on käytetty hermosärkyjen sekä reumaattisten vaivojen ja kihdin hoitoon. Lisäksi väinönputken on tiedetty parantavan vastustuskykyä (C-vitamiini) ja ajateltu kohentavan mieskuntoa. Juurta on myös poltettu, koska savun hengittämisen on uskottu puhdistavan ilmaa tartuntavaaran aikana. Venäjällä kasvia käytetään kansan keskuudessa myös tulirokon, tuhkarokon ja lavantaudin hoitoon sekä yskänlääkkeenä (juurikeite) kurkunpään- ja keuhkoputkentulehduksissa. Euroopassa väinönputken juurella on yritetty parantaa mm. ruttoa ja Yhdysvalloissa kasvia on käytetty helpottamaan tupakanpolton lopettamista. (Sankelo & Siivari, 2003; Yrttitarha, 2015f.)

Nykytiedon mukaan useat väinönputken maanpäällisen osan ja juurten sisältämistä kumariineista toimivat kalsiumantagonisteina, joilla on merkittävä rooli mm. verenpainetaudin, angina pectoriksen sekä sydämen rytmihäiriöiden hoidosssa. Kumariiniyhdisteistä ksantoksiini ja imperatoriini vaikuttavat myös kouristuksia laukaisevasti ja diureettisesti, kun taas haihtuvan öljyn sisältämät terpeenihiilivety-yhdisteet (alfa-pineeni, beta-fellandreeni ja sabineeni) edistävät ruoansulatusta ja ehkäisevät ilmavaivoja. Kasvin juurilla on myös antimikrobisia vaikutuksia, joten sillä hoidetaan/tukihoidetaan kurkunpään- ja keuhkoputkentulehduksia. Kalkonijohdoksilla on havaittu antibakteerista tehoa Gram-negatiivisia bakteereja vastaan sekä vatsahapon eritystä estävää vaikutusta. (Sankelo & Siivari, 2003; Tuomela et al., 2013; Yrttitarha, 2015g.)

Herbalbase -tietokantaan (Kustannus Oy Duodecim, 2014) väinönputkelle ei ole kirjattu näyttöön perustuvia käyttöaiheita, mutta perinteeseen perustuvia käyttöaiheita ovat dementia, dyspepsia (eli ylävatsavaivat), ruoansulatushäiriöt, koliikki, keuhkoputkentulehdus, kuume ja nuhakuume. Vasta-aiheita käytölle ovat alkoholin aiheuttama maksasairaus, maksakirroosi, hemofilia, verenvuoto ja verenvuototaipumus. Mahdollisena haittana on fototoksinen reaktio (näkyy iholla auringonpolttamaa muistuttavina muutoksia), jonka aiheuttajana ovat mm. bergapteeni (5-metoksipsoraleeni) ja ksantotoksiini (8-metoksipsoraleeni). Tietoa väinönputken käytön turvallisuudesta raskaus- ja imetysaikana ei ole, joten sitä tulisi välttää. Käyttötavoista ja annostuksesta tietokantaan on kirjattu seuraavaa: "Väinönputkirohdokset sisältävät tyypillisesti kuivattuja lehtiä tai kuivattua juurta/juuristoa, tai lehdistä tai juuresta tehtyä uutetta tai tinktuuraa, joita annetaan suun kautta. [...] Seuraavaa annostusta on suositeltu: kuivattu lehti 2-5 g kolmasti päivässä, lehdestä tehty tinktuura tai uute 2-5 ml/vrk, juuresta/juurakosta tehty tinktuura tai uute 0.5-2.0 ml 3:sti vuorokaudessa; näiden annossuositusten tueksi ei ole kliinistä näyttöä [...]. Väinönputkella voi olla in vitro ja/tai eläintutkimusten mukaan kalsiumkanavien salpausta aiheuttavaa vaikutusta [...], sekä hepatoprotektiivista [eli maksaa suojelevaa ...], antiulseratiivista [eli haavauman muodostumista ehkäisevää ...], sytotoksista [eli soluja tuhoavaa, vrt. syöpälääke ...] ja antiproliferatiivista [eli solujen lisääntymistä ehkäisevää, vrt. syöpälääke ...] vaikutusta [...], mutta kliinisiä tutkimuksia asiasta ei ole tehty." Lääkeluetteloon väinönputki on liitetty 1.1.2000 alkaen (kts. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta 207/2015).


LÄHTEET: 

Castleman, M. (2000). Terveyskasvit. Helsinki: Otava.

Eliaksen yrttitarha (2015). Iisoppi. Viitattu 15.1.2015, http://www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha/kasvit/iisoppi.htm

Galambosi, B., Ahonen, H., Pirinen, H., Huuhtanen, P. & Korpelainen, V. (tulossa). Suuri yrttiviljelykirja. Opetushallituksen opetusmateriaali.

Galambosi, B. & Roitto, M. (2006). Pohjoisessa kasvatettujen yrttien aromisuus. Maa- ja elintarviketalous 84. Viitattu 15.1.2015 ja 19.7.2015, http://www.mtt.fi/met/pdf/met84.pdf

Kress, H. (2000). Mintusta voikukkaan. Käytännön lääkekasvit. Helsinki: Edita Publishing.

Kustannus Oy Duodecim (2014). Herbalbase -tietokanta. Viitattu 19.-23.7.2015, http://www.terveysportti.fi/terveysportti/herbal.koti [vaatii käyttöoikeuden]. 

LuontoPortti (2015a). Iisoppi - Hyssopus officinalis. Viitattu 15.1.2015, http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/iisoppi

LuontoPortti (2015b). Kehäkukka - Calendula officinalis. Viitattu 20.7.2015, http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/kehakukka.

LuontoPortti (2015c). Väinönputki - Angelica archangelica ssp. archangelica. Viitattu 19.7.2015, http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/vainonputki.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta 207/2015.

Sankelo, T. & Siivari, J. (2003). Bioteollisuuteen soveltuvia Lapin erikoiskasveja. Viitattu 16.1.2015, https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/hankkeet/lappiluo/Bioteollisuuteen%20sov%20kasveja%20150104.pdf.

Tuomela, H., Tikkanen-Kaukanen, C. & Rutanen, J. (2013). Luonnontuotteiden kemialliset yhdisteet. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin raportteja 113. Viitattu 16.1.2015, http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja113.pdf.

VALONIA - Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus (ei julkaisuvuotta). Luontoemon kauneussalonki. Ohjeita luonnonkosmetiikan valmistukseen. Viitattu 15.1.2015, http://www.valonia.fi/images/import/146608.pdf?{D110456F-98A1-49D3-A556-D670FCEE5431}

Yrttitarha (2015a). Iisopin viljely. Viitattu 15.1.2015 ja 19.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/iisoppi/viljelytekniikka.html

Yrttitarha (2015b). Iisoppi. Viitattu 15.1.2015 ja 19.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/iisoppi/.

Yrttitarha (2015c). Kehäkukan viljely. Viitattu 23.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/kehakukka/viljelytekniikka.html.

Yrttitarha (2015d). Kehäkukka. Viitattu 23.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/kehakukka/.

Yrttitarha (2015e). Väinönputken viljely. Viitattu 19.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/vainonputki/viljelytekniikka.html.

Yrttitarha (2015f). Väinönputki, kansanperinne. Viitattu 16.1.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/vainonputki/kansanperinne.html.

Yrttitarha (2015g). Väinönputki. Viitattu 19.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/vainonputki/.

Yrttitarha (2015h). Yrtti-iiso, viljelyohjeet. Viitattu 22.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/yrtti-iiso/viljelytekniikka.html.

Yrttitarha (2015i). Yrtti-iiso. Viitattu 22.7.2015, http://www.yrttitarha.fi/kanta/yrtti-iiso/.