torstai 16. heinäkuuta 2015

Elintarvikejalostusta Tammen yrttitilalla

Tammen yrttitilalta löytyy nykyaikainen elintarvikehuoneisto kaikilla tarvittavilla laitteilla varustettuna. Yrityksen tuotteiden kysyntä kuitenkin kasvaa jatkuvasti, joten tilat ovat jäämässä pieniksi ja uutta investointia suunnitellaan. Samalla on tarkoitus uusia yrttien kuivaukseen käytettävä tila ja hankkia lisäkapasiteettia myös sinne puolelle. Investointia varten haetaan EU-rahoitusta, jota on aiemmin saatu (ainakin) nykyisen elintarvikehuoneiston ja kasvihuoneiden rakentamiseen.



Tässä purkitetaan 'Mausteista välipalaa'.

Tilalla on yrittäjän lisäksi kolme kokopäiväistä työntekijää, joiden voimin hoidetaan sekä raaka-ainetuotanto että jatkojalostus. Koska rikkakasvintorjunta tehdään puhtaasti käsityönä, saadaan kitkentäaikaan kiireapua neljänneltä tilan ulkopuoliselta työntekijältä - käytännössä kolme kertaa kasvukauden aikana. Traktorityöt hoitaa yrittäjän puoliso, joka on kokopäivätyössä tilan ulkopuolella. Kesäaikaan myös yrittäjän tytär auttelee tilan töissä.


Olen päässyt maistelemaan useita tilan tuotteita ja täytyy kyllä sanoa, että ne ovat erinomaisia! Esim. marjahilloihin ei lisätä vettä lainkaan, joten eipä kumma, että ne ovat niin täynnä tuoksuja ja makuja. Yrttien maustamina marjahillot myös saavat aivan uudenlaisen luonteen.

Erikoisempia tuotteita suomalaisen suuhun ovat erilaiset ruoan kylkeen sopivat mausteiset hillot ja marmeladit - mainioita kaikki! Kyllähän meilläkin keitellään esim. 'paholaisen hilloa' ja erilaisia chutney-tuotteita, mutta kovin moniin vastaaviin tuotteisiin en ole Suomessa törmännyt. Tuotekehityksen paikka? Tai sitten olen tehnyt kotiläksyni huonosti... :)

Vasemmalta 'Mausteinen välipala', 'Mausteinen herukka', 'Chili-sipulimarmeladi', 'Mausteinen sipuli' ja 'Yrttitarhan chutney'.

Alla vielä kuvan tuotteiden ainesosat (näihinkään ei lisätä vettä!):
  • Mausteinen välipala: Sipuli, chili, sinapinsiemen, valkosipuli, suola, sokeri, etikka
  • Mausteinen herukka: Mustaherukka, sipuli, chili, valkosipuli, timjami
  • Chili-sipulimarmeladi: Chili, sipuli, valkosipuli, suola, sokeri, etikka
  • Mausteinen sipuli: Sipuli, omena, korianteri, chili, valkosipuli, suola, sokeri, etikka
  • Yrttitarhan chutney: Omena, luumu, sipuli, valkosipuli, chili, timjami, meirami, minttu, suola, sokeri, etikka

Aivan kaikkia raaka-aineita ei pystytä tuottamaan itse, joten ostoraaka-aineitakin käytetään. Näihin kuuluvat mm. tilli, persilja, korianteri ja pakastekuivatut marjat. Jälkimmäisiä käytetään marjateesekoitusten raaka-aineena. Raaka-ainetuotantoon liittyvänä yksityiskohtana vielä sen verran, että täällä yksivuotisten yrttien viljely perustuu isolta osin omaan siementuotantoon. Yrittäjä perustelee valintaa sillä, että kaikkien kasvien siemeniä joko ei ole saatavissa tai ne ovat turhan kalliita. Lisäksi täällä on saatu parhaat sadot nimenomaan itse kerätyillä ja puhdistetuilla siemenillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti